• 1st of May,  Baking,  Pot plants

    Vappu 2019

    Simaa & Serpentiiniä

    Ne kaksi kuuluu ainakin Kukkatehtaan vappuun, ja niitä nähdään jatkossakin. Joka ikinen vappu voin luvata, niin kauan kun Pieni Kukkatehdas on pystyssä. Prinsessamunkit on myös ihan must, kannattaa kurkata ehkä söpöin munkkiohje ikinä >täältä<. Tänä vuonna Pikku-Kukkamuija, miss munkkimestari Fanny, ei vaan vietä vappua äidin kanssa, joten mamma paistaa munkit yksin. Yhdessä sitten syödään illalla. Voi myös olla että en vedä ylleni tyllimekkoa, hmmm..

    Vappusiman ohje on just tasan fariinisokeripaketin kyljestä, mutta mä kirjoitan sen silti tänne kukkablogiin muistiin. Itselleni, muiden iloksi, ihan vaan koska The Fancy Little Factoryn kukkablogin on tarkoitus olla kiva paikka, josta voi löytää vaikka mitä kivaa, ja missä voi seurata vähän meidän elämää Kukkatehtaan ulkopuoleltakin. Vappusimasta ajattelin selkeyden vuoksi tehdä ihan erillisen postauksen tänne. Mutta aika herkusti se oli kyllä tarjolla vappuaattona Kukkatehtaalla. Ja hyvää oli!

    Kukkatehtaan vapun hillitty hittituote oli jälleen kerran perinteistä poiketen valkoinen. Pääsiäisen valkoinen teema valloitti ihan samalla lailla. Valkoinen kerrottu tulilatva valkoiseen sekä kultahileiseen kuitukankaisiin käärittynä, ja koristeena mustavalkoista rouheaa paperiserpentiiniä. On se vaan aika kiva, sanoo Kukkamuija, vaikka itse nämä ideoinkin.

    Ja mä olen niin onnellinen. Ja iloinen. Että mun kaupasta, mun unelmasta tuli just sellainen kuin ajattelinkin. Mun kukkakaupasta halutaan sitä vähän erilaista, massasta poikkeavaa ja kivaa tyylikästä. Varsinkin alkuun oli aika paljon kaikkea, koska moni yritti sanoa että kyllä kukkakaupassa pitää olla kaikille jotain. Koitin kovasti taistella tätä ajatusta vastaan, mutta huomasin kuitenkin ostavan aika usein ”huti” omien toiveideni ja ajatusten, ja kauppaan tuli semmoista värikästä sillisalaattia. Joka taas vaikeuttaa kimppujen sitomista, yhtenäisen teeman ylläpitämisen, sekä hävikin minimoimisen.

    No, alkuun mokaillaan, ja virheistä viisastuu. Pääsiäinen oli menestys valkoisine ja hillittyine harmaineen, kun keltainen jätettiin minimiin. Vappu ei ollut näin ensikokemuksella mikään huikea myyntipäivä kuitenkaan, vaikka teeman sävy olikin tykätty ja ostettu. Katsotaan mihin se kehittyy ensi vuonna, mutta mä luulen kuitenkin että mennään aika samoilla linjoilla. Hillittyä. Tyylikästä. Fancympää vappua. Aika valkoista varmaankin. Mitähän te siitä tuumaatte?

    Hei mut nauttikaa te nyt siellä vappubrunsseilla, piknikeillä, missä lie pyörittekään lakit päässä ja skumppalasit kädessä! Kukkamuija ottaa vapun vähän erilailla tänä vuonna. Kukkatehdas on kiinni vappupäivänä, ja mä vietän vapaapäivää vielä vähän flunssaa sairasten ja pohdin tähän asti kulunutta vuotta. Ja alan suunnittelemaan sitä äitienpäivää. Koska se vähän jännittää.

  • 1st of May,  Baking,  Fanny the Flowergirl

    Prinsessamunkit

    Vappumunkkeja tylliunelmassa

    Hahhah, tää on vaan niin ikisuosikki! Meillä oli niiin hauskaa Pikku-Kukkamuijan kanssa eräänä vappuna 5 vuotta sitten, ja tää huikea kuvakollaasi ja vappumunkkiresepti on vaan jaettava joka vuosi uudestaan. 🎈

    Vappuun kuuluu tietenkin munkit, ja jotta niiden tekeminen olisi vielä vähän hauskempaa, tehtiin ne prinsessatyyliin. Tottakai, koska miksi ei? Prinsessamunkit kun eivät siis millään lailla eroa tavallisista munkeista, paitsi että ne on leivottu pukeutuneena superihanaan tyllimekkoon, jolloin nuo pienet sokeroidut palloset saivat myös uuden nimen.

    Noniin, tästä se lähtee.

    Pue päällesi söötti mekko, mieluiten joku tylliunelma tietty. Lämmitä 2½ dl maitoa kädenlämpöiseksi ja murusta sekaan ½ pkt hiivaa. Sekoita puulusikalla kunnes hiiva on kokonaan liuennut. Sekoita joukkoon 1½ dl sokeria, 1½ tl suolaa, 2 tl kardemummaa ja 1 kananmuna. (Tässä välissä maista, koska se on vaan niiiin hyvää!) Lisää vähitellen lähes koko 7½ dl vehnäjauhoja sekoittaen, lisää loppuvaiheessa 100 g sulattettua voita joukkoon ja vielä viimeiseksi loput jauhot. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi, vajaan tunnin verran.

    Kuumenna kattilassa reilusti rypsiöljyä. Pienennä levyn lämpötila puoleen. Pyörittele taikinasta reilun lihapullan kokoisia palleroisia ja laske varovasti öljyyn lusikan avulla. Käännä munkit kun ovat saaneet kauniin ruskean värin, jos ne eivät itsestään pyörähdä ympäri. Kun munkit ovat kauttaaltaan tasavärisiä, nosta ne talouspaperilla vuoratulle lautaselle ja anna hetken valuttaa ylimääräiset rasvat pois. Pyörittele vielä lämpöiset munkit hienossa sokerissa ja voit herkutella vaikka heti.

    Varovasti sen kuuman öljyn kanssa sitten! Varteenotettava vinkki tulee tässä:
    Varo kuumentamasta öljyä liikaa, älä pidä levyä täydellä teholla. Äläkä myöskään käytä liesituuletinta! Pidä kattilan kansi lähettyvillä, jos öljy kuitenkin pääsee ylikuumenemaan ja syttyy tuleen, näin saat äkkiä tukahdutettua liekit.

    ∙ ∙ ∙
    HipHei ja Superhauskaa Vappua!
    Glada Vappen!

    🎈